Ohjelma Esiintyjät Press Uuutiset Liput Yhteystiedot



11th Funky Elephant Festival



Ceebrolistics

Ceebrolistics on yhtä kuin Rrimöykk, Pijall ja Mattip. Introvertit sanoitukset ja kokeilevat, efektien muovaamat äänet ovat olleet omaleimaisen Ceebro-soundin ytimessä alusta saakka. Mutta tähänhän olemme jo tottuneet, joten uutta on luvassa…

Viime vuosien satunnaiset esiintymiset ja 2004 lopulla julkaistu Aintie -single ovat varmoja merkkejä siitä, että Funky Elephantin aikoihin julkaistava ep, Ö, palkitsee odotuksen ja pudot-taa tuolilta. Soundin kehitys on kulkenut syvemmälle ja syvemmälle kohti kokeilevaa elektronisuutta, kaikuja, kieroutuneita rytmejä, vakaita bassoja ja vahvaa ambienssia, nyökäten berliiniläisen dubin suuntaan. Ceebrojen polku on tasaisen varmasti kulkenut pois rap-musiikin odotettavuuksista ja laulujen rakenteet ovat kehittyneet häilyviksi. Tästä huolimatta iskuvoima on kasvanut entisestään. Musiikin minimalistinen estetiikka ulottuu nyt myös staattisiin, toistaviin lyriikoihin.

Ceebrolistics on uuden aallon kokeilevaa crunkkia. Ceebrolistics on ajattelevan ihmisen teknoa. Ceebrolistics on jumitusta.

Ceebrolistics esittää Funky Elephantissa ensimmäistä kertaa materiaalia toukokuussa julkaistavalta Ö-ep:ltä.