Quintessencen rytmisektion sivuprojektina vuonna 2002 syntynyt ryhmä loi ohjelmistonsa perustan jammailemalla studiossa suoraan nauhalle. Alunperin tuotoksen tuli olla instrumentaalista deep funkkia, mutta aihe laajeni erilaisten groovien soittamiseen rajautumatta mihinkään tiettyyn aikakauteen tai tyyliin. Näin syntyi “Quintessential Grooves”. Ensimmäiset 3 päivät studiosessarit toivat tuntikaupalla hämärää materiaalia kovalevylle.

Siitähän se soppa vasta syntyikin. Jatkokäsittelysssä homma meni hämärän rajamaille ja tuotantokaksikko alkoi kutsumaan itseään nimellä ‘Nestor’. Projektikin sai samalla uuden nimen ‘Q-continuum’ ja levy-yhtiö nimen ‘Jupiter’. Ensimmäiset kolme biisiä ilmestyivät joulukuussa 2003 12” levyllä nimellä “Organ Kane presents: The Quintessential Grooves”. Alkuperäinen idea julkaista yksi tai kaksi vinyylieepeetä paisui kuitenkin pikkuhiljaa hurjaksi tupla LP -suunnitelmaksi ja loputkin porukasta alkoi tuntemaan itsensä paremmin alter egoilla. Tuplalevy julkaistiin joulukuussa 2004 ja loput onkin sitten jo historiaa.

Mutta jo ennen tuplalevyn julkaisua alkoi seuraavan projektin työstäminen nimellä “The Marienhof”, koska laajentuneessa kaveriporukassa alkoi olemaan jo hyvä liuta häiriintynyttä väkeä. Ja sehän tarkoitti sitä, että ryhmään oli tulossa räppäreitä. Melkein kolmen vuoden kuluttua alkuvaiheista syntyi tuore levy: “Q-continuum presents: This Is The Marienhof”, jonka julkaisukeikka oli Tavastialla Funk Awardseissa 4. helmikuuta.

www.texicalli.net/q-continuum/