Click here for English version

Dalindèo feat. Michiko

bonoboHelsinkiläistä Dalindèo-sekstettiä kuunnellessa tulee ensimmäiseksi mieleen Antonio Carlos Jobimin ja John Barryn kaltaiset tyylikkäät säveltäjämestarit. Kaikki bossanovan ainekset ovat läsnä: pehmeästi sytkyttävä kitara, henkäilevät puhaltimet, ja ennen kaikkea vahvat melodiat. Tutun loungen, chill-outin tai nujazzin sijasta Dalindèon tähtäimessä on tuoda nykymusiikin maailmaan paljon kaivattua tuoreutta, keveyttä sekä tietenkin runsaasti kultaisen 60-luvun tyylikeinoja.

Vaikka sävellysten ja sovitusten osuus onkin tärkeä, ryhmälle ei tuota vaikeuksia heittää turhaa älyllisyyttä syrjään tilanteen vaatiessa suoraviivaisempaa otetta. Tämä kuusikko tietää tasan miten vaativa klubikansa saadaan hikoilemaan. Kitaristi/säveltäjä Valtteri Pöyhösen ohjastama joukko kuuluu Suomen ammattimuusikoiden kermaan, mutta samanhenkisten kaverusten ympärille rakennetussa bändissä on lupa joskus soittaa väärinkin.

Vierailevana solistina ryhmällä on mukanaan japanilainen Michiko, joka on asunut Suomessa jo hyvän aikaa. Äitinsä jalanjäljissä kulkeva toisen polven laulajatar tulkitsee Dalindèon kanssa muutamia kappaleita niin herkästi, että lähin vertailukohta löytynee ei enempää eikä vähempää kuin kuolemattoman Astrud Gilberton tunnelmoinneista!

Tätä on 2000-luvun klubijazz parhaimmillaan: vaikutteet menneessä, katse tulevassa ja valmiina keinuttamaan jokaista kuuloetäisyydellä olevaa takapuolta.

Michiko: laulu
Valtteri Pöyhönen: kitara
Jose Mäenpää: trumpetti, flyygelitorvi
Petri Puolitaival: huilu
Rasmus Pailos: perkussiot
Pekka Lehti: kontrabasso
Sami Kuoppamäki: rummut (tuurari)

Dalindèon viralliset www-sivut >>
Dalindèon MySpace-sivut >>

< Ohjelmasivulle