Afrobeat-legenda Allen (feat. Mc Ty):
”As long as I’m alive I will never bore you”

Allen seisooKun puhutaan rytmistä, musiikista tai mustasta rytmimusiikista, ei voida sivuuttaa tämänvuotisen festivaalin pääesiintyjää, nigerialaissyntyistä Tony Allenia, afrobeatin isää, joka yhä pitää huolta tästä kallisarvoisesta lapsesta.

Black President Fela Kuti houkutteli Tony Allenin yhtyeeseensä vuonna 1964, ja yhdessä nämä kaksi musiikillista neroa loivat musiikkityylin, jossa yhdistyivät länsiafrikkalainen hi-life -musiikki, jazz ja soul omaperäiseksi kokonaisuudeksi, jonka pulssista Allen vastasi. Vuonna 1969 yhtye matkusti Yhdysvaltoihin, jossa Kuti koki voimakkaan musiikillisen ja poliittisen herätyksen, ja paluun jälkeen hän antoi yhtyeelleen nimen Africa 70 ja alkoi kutsua musiikkiaan afrobeatiksi.

Vuosien yhteistyön jälkeen Allen irrottautui Felan taikapiiristä omalle soolouralleen, joka alkoi kolmella Africa 70 –yhtyeen kanssa tehdyllä levyllä. Allenin lopullinen irrottautuminen tapahtui No Discrimination –levyllä (1978), jonka hän teki oman The Afro Messengers –yhtyeensä kanssa. 1980-luvulla Allen muutti Nigeriasta Pariisiin ja työskenteli mm. Roy Ayersin kanssa. Allen ja suuri lautanen

Fela Kutin kuoltua vuonna 1997 afrobeat lähti uuteen nousuun, ja ranskalainen levy-yhtiö Comet Records nappasi Allenin talliinsa. Hänen uudet levynsä, ranskalaisen Doctor L:n tuottamat Black Voices (1999) ja Home Cooking (2002) ovat uuden vuosituhannen afrobeatia, jossa soivat dub- ja hiphop-vaikutteet. Allen ei tyydy toistamaan vanhaa vaan vie afrobeatia eteenpäin, mutta onneksi pääosassa ovat Allenin persoonalliset rumpukompit, aito afrobeat.

Allen itse sanoo, että vaikka polyrytminen afrobeat saattaa aluksi tuntua hankalalta ja monimutkaiselta, sen tiukka, hypnoottinen beat kuulostaa aina yhtä hyvältä, missä ja mihin musiikkiin liitettynä tahansa, ja Allenin soitossa on taattu groove, joka vie mukanaan. Legendaarinen rumpali tunnetaan lisäksi väsymättömistä koko yön sessioistaan, joten katsotaan kauanko mies tällä kertaa jaksaa!  Magee typografinen juttu

Linkkejä:
http://motion.state51.co.uk/features/tonyallen
http://www.bbc.co.uk/radio3/world/awards2003/profile_allen.shtml
http://www.cometrecords.org/